Sanna Immonen, sosiaali- ja nuorisopalveluiden päällikkö, Seta ry

“Kun perhe on turvaton, eikä kouluympäristössä ei ole kavereita, joillekin nuorille verkkoyhteisö on henkireikä. Verkkoyhteisössä sijaitsee kaikki elämän turvalliset ihmissuhteet, kun niitä ei lähiympäristössä ole lainkaan.”

Työskentelen Seta ry:llä sosiaali- ja nuorisopalveluiden päällikkönä ja päätyöni on sateenkaarierityisessä verkkonuorisotyössä, verkkonuorisotalo Loisteella. Olen opiskellut yhteisöpedagogiksi, ja aiemmin olen tehnyt kuntapuolella laajasti töitä nuorisotyöntekijänä.

Loiste on koronapandemian aikana syntynyt Discord-yhteisö, joka on tarkoitettu pääasiassa 13-20-vuotiaille sateenkaarinuorille. Toimintaan voivat osallistua kaikki alle 29-vuotiaat nuoret, jotka kuuluvat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön, sateenkaariyhteisöön, tai joita nämä teemat koskettavat jollain tavalla. Tyypillinen kävijä on yläkouluikäinen nuori. Iso osa kävijöistä identifioituu transmaskuliiniksi, ja suuri osa määrittelee itsensä aseksuaaliksi. Järjestämme viikoittain chatteja, joista osa on teemoiteltuja ja osa vapaamuotoisia. Nuoret kommunikoivat meidän kanssamme anonyymisti nimimerkin takaa, ja suurin osa toiminnasta on tekstimuotoista. Ryhmämuotoisen toiminnan lisäksi teemme myös yksilötyötä.

Kun perhe on turvaton, eikä kouluympäristössä ei ole kavereita, joillekin nuorille verkkoyhteisö on henkireikä. Loisteen kävijöihin kuuluu paljon heitä, jotka asuvat pienillä paikkakunnilla ja kokevat olevansa sen kylän ainoita sateenkaarinuoria - silloin vertaisyhteisön merkitys on aivan korvaamaton. Verkkoyhteisössä sijaitsee kaikki elämän turvalliset ihmissuhteet, kun niitä ei lähiympäristössä ole lainkaan. Itselleni ikimuistoisimmat hetket tapahtuvat silloin, kun nuoret tulevat kerran vuodessa Loisteen miittiin paikan päälle Helsinkin. Silloin he näkevät konkreettisesti ympärillä olevan turvaverkkonsa. Loisteen myötä nuoret ovat löytäneet sekä pitkäaikaisia ihmissuhteita.

Kohtaan hirveästi niitä nuoria, jotka kokevat olevansa todella yksin. Moni kokee, että heillä ei ole ihmisarvoa, eikä mahdollisuutta sellaiseen tulevaisuuteen, jonka he haluaisivat. Itselleni koskettavia hetkiä on, kun nuoret välittävät kiitosta siitä, että on edes yksi paikka, jossa saa olla turvallisessa tilassa, eikä tarvitse mennä mihinkään toisten asettamaan muottiin. 

Vastuulleni kuuluu myös valtakunnallisen sateenkaarinuorisotyön verkoston koordinointi. Verkostoon kuuluu sateenkaarinuorisotyötä tekeviä ammattilaisia. Sen kautta tarjotaan vertaistukea ja ajankohtaista tietoa. Myös nuorisotyöntekijät voivat kokea yksinäisyyttä sateenkaarinuorten asioiden edistämisestä - valitettavan monessa kunnassa myös sateenkaarityötä tekevät työntekijtä kohtaavat vähättelyä. Olen tukenut erilaisissa haastavissa tilanteissa, esimerkiksi siinä, mitä pitää tehdä ja miten voi viestiä olevansa turvallinen aikuinen, jos koulun rehtori on kieltänyt sateenkaarilipun ripustamisen. 

Sateenkaariyhteisöjen ja -liittolaisten tuki on korvaamatonta siinä, että voidaan yhdessä luoda toivoa myönteisiin tulevaisuuskuviin. Toivo voi syntyä ihan vain yhdessä historiaa tarkastelemalla - usein asiat ottavat ensin takapakkia, jotta voidaan mennä rytinällä eteenpäin kohti parempaa.

– Sanna Immonen, sosiaali- ja nuorisopalveluiden päällikkö, Seta ry