Antti Ruutu, Sekasin-chatin vapaaehtoinen

“Auttajan roolissakin voi kokea surua, avuttomuutta ja epätoivoa siitä, että miten nuori voikaan kokea niin syvää pahaa oloa. Samaan aikaan on helpottunut olo, että voi itse auttaa näitä nuoria jotenkin.”

Aloitin Sekasin-chatissa jo melkein 5 vuotta sitten. Oma arkityö ja taustani on yrityspuolella. Koronavuosina koin itse yksinäisyyttä ja kuormitusta, johon sain keskusteluapua ja siitä omasta kokemuksesta, kuinka paljon ne keskustelut auttoivat omaa oloani, syttyi motivaatio siihen, että haluan tarjota vastaavaa apua muille. Vapaaehtoistyön etsiminen tuntui ajatuksena myös hyvältä sen takia, että se toisi uudenlaista merkityksellisyyden tunnetta elämään.

Muistan ensimmäisen chattivuoroni hyvin, se jännitti aika paljon. Alkuun mulla oli tuhat välilehteä auki ja olin valmiudessa etsimään faktatietoa nopeasti mistä tahansa vaikeastakin aiheesta, mutta keskustelujen startattua äkkiä tuli selväksi, ettei chattiin tulla juttelemaan tietotoimiston tai minkään koneen kanssa, vaan ihan vaan ihminen ihmiselle. 

Keskusteluja tulee chatissa käytyä monen ikäisten nuorten kanssa. Keskustelut liittyvät monesti vaikeisiin tunteisiin ja mielenterveyteen, kuten ahdistukseen, tai esimerkiksi identiteettiin liittyviin pohdintoihin. Usein nuori kertoo jostakin mieltä painavasta asiasta ensimmäistä kertaa kellekään. Se tuntuu hienolta, että voi olla sellainen turvallinen aikuinen, kelle voi puhua luottamuksella. 

Aiheet chatissa ovat välillä tosi synkkiä. Sellaiset keskustelut, joissa nuori esimerkiksi kertoo olevansa itsetuhoinen tai aikovansa tehdä itsemurhan, jäävät helposti mieleen, sillä auttajan roolissakin voi kokea surua, avuttomuutta ja epätoivoa siitä, että miten nuori voikaan kokea niin syvää pahaa oloa. 

Näissä synkimmissä keskusteluissa pienikin perspektiivin muutos on se, johon pyrin. Keskustelun aikana toivon, että nuori saa kokemuksia siitä, että hänen huolensa tulee nähdyksi ja kuulluksi. Ihan pienetkin valonpilkahdukset ovat tällaisissa keskusteluissa suuria onnistumisia – esimerkiksi kun nuori keskustelun päätteeksi sanookin, että ehkä vielä joku päivä voi olla parempi. Sellaisissa hetkessä itsekin tunnen helpotusta ja iloa, että on onnistunut luomaan nuoreen edes vähän luottamusta parempaan tulevaisuuteen.

Nuorten pahoinvointi tulee kyllä tosi näkyväksi tässä vapaaehtoistyössä. Samaan aikaan on helpottunut olo, että voi itse auttaa näitä nuoria jotenkin. Sekasin-chatin palautetilastoista näkyy selkeästi, että keskustelun jälkeen nuorten olo on parempi, kuin ennen keskustelua. Useimmiten myös keskustelujen lopuksi tulee kiitosta – nuoret arvostaa, että tällainen palvelu on olemassa. Monista nuorista huomaa myös konkreettisesti sen, että he rauhoittuvat keskustelun aikana, vaikka alkuun hätä olisi ollut suuri.

– Antti Ruutu, vapaaehtoinen, Sekasin-chat