Mikko Riiheläinen, liikkuvan työn yhteisökehittäjä, Aseman Lapset ry
“Muistan elävästi, miten vanhin nuorisokodin asukas tuli ensimmäisenä päivänä kysymään: ‘Tuliks sä sitten muka kasvattaa meitä?’”
Työskentelen Aseman Lapsilla liikkuvan nuorisotyön yhteisökehittäjänä. Joulukuun alussa jään eläkkeelle, ja tässä tehtävässä tulee täyteen vuoden lopussa 13 vuotta. Työni on painottunut jalkautuvaan katutyöhön, jota tehdään esimerkiksi kauppakeskuksissa ja muilla julkisilla paikoilla, joissa nuoret viettävät aikaansa. Jalkautuvan työn lisäksi työskentelen Walkers-bussilla, joka on liikkuva nuorisokahvila. Aseman Lapsilla teemme paljon yhteistyötä eri tahojen kanssa. Nuoret liikkuvat paljon, ja siksi meidän nuorisotyöntekijöidenkin pitää osata toimia joustavasti ja yhdessä. Nuoriin liittyvää ilmiötietoa jaetaan esimerkiksi poliisin ja järjestyksenvalvonnan kanssa.
Alalle päädyin aikanaan hieman sattumalta – intin jälkeen sain soiton tutulta sosiaalityöntekijältä, joka kysyi, tiedänkö, mikä on nuorisokoti. Jostain syystä se alkoi kiinnostamaan. Hain paikkaa ja pääsin töihin. Olin silloin 21-vuotias – muistan elävästi, miten vanhin nuorisokodin asukas tuli ensimmäisenä päivänä kysymään: “Tuliks sä sitten muka kasvattaa meitä?” Vastasin: “En mä kyllä siihen pysty, mutta töihin tulin silti.” Siitä se lähti ja ajan kuluessa huomasin, että nuorten parissa työskentely on kyllä juuri se minun juttuni. Opiskelin nuoriso-ohjaajaksi ja olin samassa nuorisokodissa töissä 15 vuotta. Siitä matka on jatkunut tähän päivään asti vuosien mittaa erilaisissa tehtävissä, erityisnuorisotyötä ja jalkautumista painottaen.
Kohtaamisia on toki pitkälle uralle mahtunut lukematon määrä. Monen entisen nuoren kanssa olen edelleen tekemisissä, yhdenkin, joka täyttää pian 50 vuotta. Mieleeni on jäänyt hetki ajalta, jolloin aloittelimme Tikkurilassa aamujalkautumisia yhteistyössä paikallisten koulukuraattoreiden kanssa. Tarkoituksena oli kohdata nuoria, jotka eivät syystä tai toisesta päätyneet aamulla kouluun. Niissä yhteyksissä näin usein erästä nuorta, jolle olin kuin ilmaa – hän ei ollut kovin helposti lähestyttävä tapaus. Yksi aamu, kun odottelin työkavereita, samainen nuori tuli vastaan. Ensimmäistä kertaa, vuoden väsytystaistelun jälkeen, hän sanoi minulle: “Huomenta.” Vaihdettiin lyhyesti kuulumiset, ja siitä se sitten lähti, juttua alkoi seuraavilla kerroilla tulla joka kerta enemmän. Se tuntui valtavan isolle työvoitolle. Pikavoittoja ei tässä työssä juurikaan tule – luottamuksen rakentaminen vie aikaa.
Läpi pitkän urani ykkösjuttu itselleni on aina ollut nuorten kohtaaminen. On myös älyttömän hienoa, että olen päässyt jakamaan kokemuksia ja kehittämään työtapoja monen eri toimijan kanssa – sellainen on antanut valtavan paljon. Kun työ haastaa, yhteistyö eri toimijoiden kanssa ja työyhteisöt, joihin on ollut ilo kuulua, ovat kantaneet eteenpäin. Omalle työuralleni mahtuu monta esimerkkiä, miten vaikuttavaa ja merkityksellistä työtä me alan ammattilaisina teemme. Vaikka eläke pian kutsuukin, eihän tätä malta lopettaa – palkkatyön päätyttyä aion jatkaa Aseman Lapsilla vapaaehtoisena.
— Mikko Riiheläinen, liikkuvan työn yhteisökehittäjä, Aseman Lapset ry